Gladiolus eli miekkalilja kukkii vielä Keski-Suomessa kauniisti. Nyt on aika ottaa ihania kukkia maljakkoon ennen kovia pakkasöitä.
Kukat kestävät maljakossa pitkään kauniina kun poistat alimpia kuihtuneita kukkia. Vaihdat maljakkoon uutta puhdasta vettä ja samalla leikkaat uuden imupinnan varteen.
Tässä hyvin tumma ihanuus Gladiolus 'Black Star'. Värin tummuus ei pääse tässä kuvassa oikeuksiinsa.
Halutessasi säilyttää sipulit seuraavaan kesään nosta ne maasta hyvissä ajoin ennen maan jäätymistä. Säilytä ne kuivassa ja viileässä. Jos olet kasvattanut gladiolukset ruukussa mullan on kuivahdettava hyvin ennen kellariin vientiä, sillä märässä mullassa mukulat mätänevät talvella.
Jos mukulat ovat tehneet paljon sivumukuloita ne eivät välttämättä ole ehtineet kerätä riittävästi voimia seuraavan kesän yhtä loistokkaaseen kukintaan. Onneksi niitä saa taas keväällä kaupasta uusia.
Hyasinttiasetelma lahjaksi
18 tuntia sitten
Hei kaikki Puutarha Ystävät!
VastaaPoistaOlen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!
Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html
Kauniin värisiä gladioluksia! Pitääpä kokeilla ensi keväänä uudestaan (tänä vuonna niihin uli jotain ötököitä ja heiti pois)...